HUB13

HUB13 on yrittämiseen ja varsinkin startup yrittämiseen keskittyvä portaali. Toimimme tiiviissä yhteistyössä alan vaikuttajien kanssa. Sivustolla käsitellään useita eri aihealueita ja tarkoitus on edistää yritysten kehityskaarta.

Rahoitusasioissa pääkumppaninamme toimii vakuudettomat yrityslainat kilpailuttava Haenyt.fi. Palvelu on yksi ensimmäisistä Suomessa toimintansa aloittaneista yrityslainavälittäjistä ja sen asiantuntijat tuntevat tarkasti, minkälaista rahoitusta yritykselle eri kasvun vaiheissa tarvitaan.

Lisäksi teemme vahvaa yhteistyötä erilaisten paikallisjärjestöjen kanssa, kuten esimerkiksi YritysHelsinki ja Yritystakomo.

Tärkeässä roolissa ovat myös valtakunnalliset toimijat, kuten Suomen Yrittäjät, sekä kansainväliset toimijat, kuten Euroopan sosiaalirahasto.

Viimeisimmät kirjoitukset

Omavaraisuusaste laskuri

Näin lasket yrityksen omavaraisuusasteen

Yrityksen omavaraisuusaste on tärkeä taloudellinen mittari, joka kertoo yrityksen kyvystä selviytyä veloistaan pitkällä aikavälillä. Korkea omavaraisuusaste tarkoittaa, että yritys rahoittaa suurimman osan toiminnastaan omilla varoillaan, mikä vähentää riippuvuutta ulkopuolisesta rahoituksesta ja auttaa yritystä kestämään taloudellisia haasteita. Mikä on omavaraisuusaste? Omavaraisuusaste mittaa oman pääoman osuutta yrityksen koko varoista, ja se ilmoitetaan yleensä prosentteina. Se antaa käsityksen …

Lue lisää
Tulevaisuuden yrittäjä

Aloittavan yrityksen rahoitus

Rahan puute on usein hyvienkin liikeideoiden ja monien uusien hankkeiden kohtalo. Ennen kuin yritys pääsee edes kunnolla käyntiin, hanskat heitetään jo tiskiin. Tästä syystä ennen yritystoiminnan aloittamista on tärkeintä selvittää, kuinka paljon pääomaa tarvitset vähintään. Kun sinulla on selkeä käsitys tarvitsemasi pääoman määrästä, voit helposti valita yrityksellesi parhaiten sopivan rahoitusvaihtoehdon. Auttaaksemme sinua, olemme koonneet luettelon …

Lue lisää
Yrittäjä lomalla

Yrittäjän loma – Miten se onnistuu?

Yrittäjien lomat ovat tapetilla aina lomakauden alussa. Kun työntekijät alkavat ilmoittaa lomasuunnitelmistaan, monet yrittäjät huokailevat ja miettivät, miten hoitaa yrittäjän loma ja samalla pyörittää yritystä. Monelle yrittäjälle viikko Espanjassa, kaupunkiloma Italiassa tai Euroopan kiertely autolla eivät tule kysymykseen, sillä yrityksen on pysyttävä käynnissä loman aikana. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, sillä oikealla valmistautumisella yrittäjän loma …

Lue lisää
Näytä lisää julkaisuja