Menetin juuri Nordic Business Forum neitsyyteni 38 vuoden iässä. Hetkittäin huomasin nauttivani kokemuksesta enkä vain suorittavani. Tavallaan toivoin sen olevan ohi nopeasti, mutta se oli yrittäjä (ja mies) sisälläni, joka mieluummin on tekemässä niitä asioita, joista gurutkin puhuivat: käyttämässä laatuaikaa tiimini ja asiakkaitteni kanssa. Tähän yksinkertaiseen viestiin kiteytyivät mielestäni myös tapahtuman parhaiden puhujien Jim Collinsin, Sir Alex Fergusonin ja Tony Fernandesin sanomat.

Heti kärkeen on kaikille yrittäjäkollegoille sanottava, että hyödyn on pakko oltava suuri jos aikoo olla tehokas panostamalla kaksi päivää muuhun kuin mainittuihin perusasioihin. Ajan krooninen väärin käyttäminen on nimittäin vakava virhe joka tappaa. Uusien kumppaneiden tapaaminen toki kuuluu miehelle kuin miehelle niihin perusasioihin, mutta käytännössä kaikki mikä ei johda kauppaan, on häiriötä ja askel lähemmäksi epäonnistumista käytti ajan kuinka korkeatasoisessa seurassa tahansa.

Verkottuminen on tapahtumien tärkeintä antia.   Itse olen onnekas työssäni sillä tapaan joukoittain uusia ihmisiä joka viikko. Vaatimukseni kahdelle päivälle nousevat siis todennäköisesti keskiarvoa korkeammiksi. Itse sain useamman mielenkiintoisen kontaktin, mutta logiikkani sanoo, että näin suuressa ja yleisessä bisnestapahtumassa tehdyt kontaktit ovat eriarvoisia kuin esimerkiksi intiimissä asiakastilaisuudessa. Olisi mielenkiintoista kuulla miten muut arvioivat tapahtumaa verkottumisen ja myynnin näkökulmasta ja muodostaako se aidosti kivijalan uusasiakashankintamixissä. Ihmetyksekseni kaikki tutut – ja noin 5000 muuta ihmistä – joihin törmäsin, tuntuivat kuitenkin keskittyvän ohjelmaan eikä uusien kontaktien luontiin.

Uskon vahvasti Jim Collinsin siilikonseptiin ja myynnissä massatapahtumat eivät mielestäni siihen kuulu. Mukana on liikaa sattumaa ja vaikka sellainen yleensä piristää, ei siitä tehokasta myyntiä koskaan synny. Todennäköisyys aidolle matchille on liian pieni, tosiasia jonka tietysti tehokas verkottuja ja myyjä pystyy kääntämään edukseen. NBF:n suurin arvo tuntuukin kiteytyvän tuttuni kommenttiin: NBF on ilmiö ja brändi. Ne jotka eivät osallistu tuntevat itsensä toisen asteen bisneskansalaisiksi.

Entä mitä tulee ohjelmaan ja puhujiin? Yrittäjänä yksi vahvuuksiani on kyky motivoida itse itseäni joten sitä en guruilta kaipaa. Valmentamista ja konkreettista tukea kyllä, mutta sitä ei taida olla näillä hinnoilla tarjolla. Netin ollessa pullollaan sisältöä, tiedän myös voivani kääntyä sen puoleen kun tarve stimulaatiolle iskee (viittaan tietysti TED -puheisiin ja ilmaisiin nettikoulutuksiin johtavista instituutioista kuten Harvard ja Stanford).

Tapahtumaa en missään nimessä kritisoi sillä sellaisenaan se on maailman huippua. Iso hatunnosto järjestäjille erityisesti kun tietää heidän tarinansa. En vain selvästikään ole tarpeeksi taitava saalistaja suurissa yleisöjoukoissa. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että objektiivisin mittarein yrittäjän on lähes mahdoton saada kahden päivän osallistuminen massatapahtumaan kannattavaksi. Tuottaakseen on panoksen oltava paljon suurempi kuin tekemällä asiakashankintaa ohjelman väliajoilla. Molempia ei kukaan pysty tekemään tehokkaasti. Olisi siis suosiolla pitänyt jättää ohjelma väliin ja toimia Sir Alex Fergusonin opein fokusoiduimmin nykyisten ja tulevien asiakkaiden hyväksi eikä egoistisesti oman mielenkiintoni ruokkimiseksi.

Ola Sundell

Share This