Yrittäjien ei jatkossa tarvitse miettiä mistä etsiä vinkkejä ja kontakteja yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen kun ryhmä yrittäjiä palvelevia yrityksiä Helsingin johtavan coworking -yhteistoimiston HUB13 johdolla käynnistävät uuden toistuvan kerran kuussa järjestettävän tapahtuman nimeltä Yrittäjä Meetup.

”Tapahtuman päätehtävä on korjata yrittäjien suurimmat ongelmat jotka ovat yksin puurtaminen sekä yrittäjäkontaktien ja kokemuspohjaisen tiedon puute” sanoo tapahtumakonseptin kehittänyt ja HUB13 perustaja ja toimitusjohtaja Ola Sundell.

Joka kuun ensimmäinen torstai järjestettävä tapahtuma täydentääkin merkittävästi kaupungin yrittäjäneuvontapalveluita, sillä paikalla tulee olemaan erittäin kokeneita henkilöitä rennossa ympäristössä antamassa parhaita vinkkejä käynnistykseen ja kasvuun. Ensimmäinen Yrittäjä Meetup järjestetään 6.10.2016 klo 17-19 Helsingissä.

”Tärkeätä on, että tässä yrittäjät ovat pääroolissa sillä myös neuvoja antavat ovat yrittäjiä. Tarkoitus ei siis ole jakaa lisää yleistä tietoa yrittäjyydestä vaan kiteyttää tietoa käytännön vinkeiksi. Kokemuspohjainen tieto on yrittäjille se kaikkein arvokkain sillä se perustuu jo tehtyihin virheisiin ja on myös vaikeimmin saatavissa. Lupauksemme onkin säästää yrittäjiltä selvää rahaa antamalla vinkkejä nimenomaisesti turhien oppirahojen välttämiseksi” Sundell jatkaa.

Muiden tapahtumaa järjestävien yritysten nimet julkaistaan ensimmäisten tapaamisten yhteydessä, mutta tarkoitus on kerätä tapahtumalle ammattimainen budjetti sen tason ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Tapahtuman viestintä tapahtuu sille perustetun avoimen Yrittäjä Meetup Helsinki Facebook -ryhmän kautta.

”Täytyy muistaa, että kalleinta yrittäjyydessä on oman jaksamisen hiipuminen ja siihen vaikuttaa merkittävästi hyvien neuvonantajien ja vertaiskontaktien puute. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa yrittäjyyden arkea, tuskaa ja haasteita. Ratkaisut ovat usein helppoja, mutta niitä ei yksinkertaisesti yksin löydetä, sillä ongelmia ja ratkaisuja on niin monia” Sundell tiivistää tapahtuman yhteiskunnallisen tehtävän.

Yrittäjien yhteiskunnallista tehtävää vahvistamaan HUB13 on myös kehittänyt tapahtuman jatkoksi oman kasvuun tähtäävään toiminnallisen yrittäjävalmennusmetodin nimeltä STARTSMART ja GROWSMART. ”Kaupallinen menestys on lääke kaikkiin yrittäjän vaivoihin eivätkä siihen yksin hyvät neuvot riitä. Lopulta yrittäjänä menestyminen kiteytyy itsensä johtamiseen ja siihen tarvitaan kokenut personal trainer, jonka tekemä ohjelma ohjaa yrittäjää kehittämään tuotettaan, markkinointiaan ja myyntiään konkreettisin harjoittein.

Yrittäjä Meetupin paikkana toimii HUB13 tila Helsingin keskustassa osoitteessa Kaisaniemenkatu 13 A (2. kerros). Lisätietoa Yrittäjä Meetup -tapahtumasta antaa HUB13 toimitusjohtaja Ola Sundell puhelimitse (040-549 47 55) ja sähköpostilla (ola@hub13.fi).

Share This